Kun kävelee Amritsarissa, on mahdotonta olla tuntematta historian painoarvoa. Ensimmäisellä kerralla astuessani vanhaankaupunkiin, minua hämmästyttivät väkijoukot, jotka virtasivat kohti Harmandir Sahibia – Kultaista temppeliä. Se hohtaa kuin tuli auringossa, ja tuhannet pyhiinvaeltajat jonottavat joka päivä kylpeäkseen sen vesissä, kumartaakseen syvään ja kuiskatakseen rukouksensa. Heidän omistautumisensa on liikuttavaa, mutta sydämeni särkyy, koska tiedän heidän etsivän rauhaa ja puhdistusta, jonka vain Jeesus voi antaa.

Amritsar tunnetaan sikhiläisyyden syntymäpaikkana, mutta se on myös risteyspaikka – hindut, muslimit, sikhit ja kristityt elävät rinnakkain. Vain 24 kilometrin päässä Pakistanin rajasta sijaitseva kaupunkimme kantaa edelleen Pakistanin jaon arpia. Olen kuunnellut iäkkäiden miesten kertovan lapsuudessaan näkemästään väkivallasta – pakenevista perheistä, kuolleita täynnä olevista junista. Tämä haava on edelleen olemassa ja muokkaa sitä, miten naapurit näkevät toisensa, miten muurit rakennetaan sydämeen.

Kadut ovat äänekkäitä ja täynnä elämää – riksat torveavat, myyjät huutavat, kirkkaat kankaat liehuvat tuulessa. Mutta melun takana kuulen itkua: rautatieasemille hylättyjä lapsia, elämän tarkoitusta kaipaavia teini-ikäisiä, leskiä, joilla ei ole ketään, joka pitäisi heistä huolta. Intia kantaa miljoonien orpojen – yli 30 miljoonan – taakkaa. Ja Amritsarissa näen heidän kasvonsa joka päivä.

Silti uskon, että Amritsar on kaupunki, johon Jumalan katse on kiinnitetty. Tästä omistautumisen, jakautumisen ja etsinnän maasta voi tulla hänen valtakuntansa herätyksen paikka tässä sukupolvessa.

Kun katson Amritsaria, näen sekä tuskaa että lupauksia. Näen lapsia ilman kotia, mutta näen myös nuoria miehiä ja naisia, jotka kaipaavat totuutta. Näen jakautumista, mutta uskon sovintoon Kristuksen kautta. Näen omistautumista ja rukoilen, että se jonain päivänä kohdistuu elävään Jumalaan.

Siksi jään. Siksi rukoilen. Päivää, jolloin Amritsarin kadut kaikuvat Jeesuksen – maailman todellisen valon – ylistyslauluista.

- Jokaiselle kielelle ja kansoille: Amritsarissa asuu kymmeniä etnisiä ryhmiä ja kieliä – punjabi, hindi, urdu, dogri ja muita. Monet niistä ovat edelleen tavoittamattomia. Rukoilen, että Jumalan valtakunta leviäisi jokaisen kansan keskuudessa ja että yhä useammat kotiseurakunnat nousisivat palestiinalaisarabien, najdi-arabien, pohjoisirakilaisten arabien ja paikallisten yhteisöjen keskuuteen, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesusta.
- Sadonkorjuuta Amritsarissa varten: Kun katson kaupungin ulkopuolella huojuvia vehnäpeltoja, muistan Jeesuksen sanat: "Seloa on paljon, mutta työmiehiä on vähän." (Matteus 9:37). Punjabia kutsutaan Intian vilja-aitaksi, ja uskon, että sama pätee hengellisesti. Rukoilen työläisten puolesta – tavallisten miesten ja naisten, jotka jakavat Jeesuksen kodeissa, kouluissa ja toreilla, kunnes palvonta kohoaa Amritsarin joka kolkassa.
- Intian lapsille: Näen usein rautatieasemalla paljain jaloin lapsia kerjäämässä kolikoita tai ruokaa, heidän silmänsä väsyneet, vaikka he ovat niin nuoria. Sydämeni särkyy tietäessäni, että niin monilla ei ole perhettä, joka pitäisi heistä huolta. Rukoilen heidän puolestaan Psalmia 82:3: "Puolusta heikkoja ja isättömiä, aja köyhien ja sorrettujen asiaa." Herra, anna heille turvalliset kodit, rakastavat perheet ja ennen kaikkea Kristuksen toivo.
- Paranemista erimielisyyksien yli: Tämä kaupunki tuntee uskontojen ja kastien välistä tuskaa. Vielä tänäkin päivänä epäluottamus on syvällä. Mutta pidän kiinni Jeesuksen sanoista: "Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heitä kutsutaan Jumalan lapsiksi." (Matteus 5:9). Rukoilen, että Hänen kirkkonsa nousisi siltana – sovittaen hindut ja sikhit, muslimit ja kristityt – osoittaen pelkoa vahvempaa rakkautta, erimielisyyttä syvempää ykseyttä, joka tulee vain Jeesuksen Kristuksen kautta.
- Rohkealle Jeesuksen todistukselle: Jeesusta ei ole helppo seurata täällä. Hylkäämisen pelko, perheen painostus ja jopa vaino voivat vaientaa uskovat. Silti Henki muistuttaa minua Paavalin sanoista: "Puheeni ja saarnani eivät olleet viisaita ja vakuuttavia sanoja, vaan Hengen voiman osoittamista." (1. Korinttilaisille 2:4). Rukoilen rohkeutta puhua ja sitä, että Jumala vahvistaisi sanoman ihmeillä ja merkeillä – parantamalla sairaita, avaamalla sokeiden silmät ja pehmentämällä sydämiä ottamaan Hänet vastaan kaikilla yli 36 kielellä, jotka ovat edustettuina tässä kaupungissa.
- Rukousliikkeen puolesta: Sydämessäni uneksin rukouksesta, joka nousee tästä kaupungista kuin suitsuke. Pieniä kokoontumisia kodeissa, opiskelijaryhmiä rukoilemassa kuiskaten, perheitä huutamassa yhdessä – kunnes rukousliike moninkertaistuu kaikkialla Punjabissa. Aivan kuten varhaiset uskovat "olivat yhtä lakkaamatta rukouksessa" (Apostolien teot 1:14), tulkoon Amritsarista esirukouksen kaupunki, joka koskettaa kansoja.