Rukoile Ahmadabad

Synnyin täällä vuonna Ahmedabad, itäisessä Gujarat–kontrastien kaupunki, täynnä värejä, ääniä ja henkeä. Kadumme sykkivät elämän rytmiä: temppelien kellojen soiminen, rukouskutsut läheisistä moskeijoista ja jainalaisten pyhäkköihin tulevien hiljainen omistautuminen. Usko on täällä kaikkialla – kietoutunut jokaiseen kadulle ja tarinaan.

Muistan vieläkin vuoden 2001 maanjäristys, kun maa järisi ja tuhannet menettivät henkensä. Jopa tragediassa kaupunkimme pysyi lujana, sen sitkeyden ja ihmisten jälleenrakennustahdon ansiosta. Sama sitkeys elää tänäkin päivänä, mutta niin elävät myös jakautuneisuutemme –kasti, uskonto ja luokka muokkaavat edelleen yhteiskuntaamme. Intia on laaja ja kaunis, mutta myös taakkojen kantama. Olemme syvän perinnön ja luovuuden kansa, mutta silti miljoonat ihmiset jäävät näkymättömiksi, kuulluiksi ja rakastamattomiksi.

Eniten sydäntäni särkee se, lapset– miljoonia orpoja, jotka vaeltelevat kaduilla ja nukkuvat avoimen taivaan alla. Joskus näen heidät rautatieasemalla, silmät etäisinä, liian nuorina kantamaan sellaista tuskaa. Ajattelen, kuinka Jeesus toivotti lapset tervetulleiksi, sanoen, että taivasten valtakunta kuuluu tällaisille. Entä jos Hänen seuraajansa täällä todella eläisivät tuon kutsun mukaan? Entä jos jokainen lapsi Ahmedabadissa tietäisi, että Jumala näkee, rakastaa ja valitsee heidät?

Melun, kaaoksen ja monimuotoisuuden keskellä aistin sen Jumala liikkuu. ... Kirkko täällä on pieni, mutta se on liikkeellä. Uskon, että Hän on asettanut meidät tänne tällaista aikaa varten – rakastamaan rohkeasti, palvelemaan nöyrästi ja lausumaan Herran nimeä. Jeesussekä myötätunnolla että rohkeudella. Sato on suuri, ja jopa kaupungissa, joka ei vielä tunne Hänen nimeään, Hänen valonsa alkaa loistaa.