Rukoile Mumbai

Asun Mumbai–kaupunki, joka ei koskaan nuku, jossa unelmat kurottavat pilvenpiirtäjien korkeuksiin ja sydänsurut syvenevät rannikoidemme meren syvyyksiin. Joka aamu liityn miljoonien ihmisten joukkoon, jotka liikkuvat kaduilla – jotkut jahtaavat menestystä lasitorneissa, toiset vain kamppailevat selvitäkseen seuraavasta päivästä. Junat ovat täynnä, liikenne ei lopu koskaan, ja kunnianhimo täyttää ilman kuin syke. Silti jokaisen kasvon takana tunnen saman hiljaisen tuskan – kaipauksen johonkin enemmän, johonkin… Joku enemmän.

Mumbai on äärimmäisyyksien kaupunki. Yhdessä hetkessä ohitan taivasta hipovia luksusasuntoja; seuraavassa kävelen kujien läpi, joilla kokonaiset perheet asuvat yhdessä huoneessa. Se on taiteen ja teollisuuden, vaurauden ja puutteen, loiston ja rikkinäisyyden paikka. Kaupankäynnin rytmi ei koskaan pysähdy, mutta niin monet sydämet pysyvät levottomina etsien rauhaa, jota maailma ei voi antaa.

Eniten minua häiritsevät lapset– pojat ja tytöt, jotka vaeltelevat rautatieasemilla, nukkuvat ylikulkusiltakatoksilla tai kerjäävät liikennevaloissa. Heidän silmissään on tarinoita tuskasta, jota yhdenkään lapsen ei pitäisi tietää, ja usein mietin, mitä Jeesus näkee, kun hän katsoo heitä– kuinka Hänen sydämensä täytyykään särkyä, ja kuitenkin kuinka paljon Hän rakastaa tätä kaupunkia ja sen asukkaita.

Mutta jopa kaikessa tässä melussa ja hädässä voin aistia, Jumalan Henki liikkuu–hiljaa, voimakkaasti. Jeesuksen seuraajat nousevat rakkaudessa: ruokkivat nälkäisiä, pelastavat unohdettuja, rukoilevat läpi yön. Minä uskon. herätys on tulossa– ei vain kirkkorakennuksissa, vaan myös elokuvastudiot, tehtaat, toimistot ja kodit. Jumalan valtakunta lähestyy, yksi sydän kerrallaan.

Olen täällä rakastaakseni, palvellakseni, rukoillakseni – ollakseni Hänen todistajansa tässä unelmien ja epätoivon kaupungissa. Kaipaan nähdä Mumbai kumartaa Jeesuksen edessä, ainoa, joka voi tuoda kauneutta kaaoksesta ja rauhaa jokaiseen levottomaan sydämeen.