Rukoile Siliguri

Asun Siliguri, kaupunki, jossa rajat kohtaavat ja maailmat törmäävät. Sijaitsee juurella Himalaja, kaduillamme kaikuu monien kielten ääniä –Bengali, Nepali, Hindi, Tiibet– ja kasvoja joka suunnalta. Pakolaisia saapuu tänne Nepal, Bhutan, Bangladesh ja Tiibet, kantaen mukanaan tarinoita menetyksestä ja kaipauksesta, matkoista läpi vaaran ja toivon. Joka päivä näen, kuinka hauras elämä voi olla – ja kuinka syvästi ihmiset kaipaavat rauhaa, sellaista rauhaa, jonka vain Jeesus voi antaa.

Siliguri on nimeltään “"Portti koilliseen"” ja mietin usein, kuinka totta se on useammallakin kuin yhdellä tavalla. Tämä kaupunki yhdistää kansoja – siitä voisi myös tulla portti Evankeliumi, virtaa täältä Intian läpi ja sen ulkopuolelle. Silti särkyvyys on syvää. Köyhyys painaa kovaa. Lapset nukkuvat linja-autoasemilla. Perheet kantavat näkymättömiä haavoja sukupolvien ajan tapahtuneesta siirtymisestä ja jakautumisesta.

Silti, väsymyksen keskelläkin, tunnen Jumalan Henki liikkuu. ...Näen hiljaisia keskusteluja uskosta, pieniä rukouskokoontumisia takahuoneissa, sydämiä, jotka alkavat jälleen toivoa. Jeesus on täällä – kävelee tungoksilla markkinoilla, istuu väsyneiden vieressä, kuiskaa rakkauttaan unohdettuihin paikkoihin.

Olen täällä ollakseni Hänen kätensä ja jalkansa – rakastaakseni pakolaista, väsynyttä työntekijää, harhailevaa lasta. Rukoilen, että Siliguri tulee enemmän kuin rajakaupunki – että se on paikka, jossa taivas koskettaa maata, jossa Hänen valonsa lävistää sumun ja jossa näitä katuja pitkin kulkevat kansat kohtaavat Hänen rakkautensa ja pelastuksensa Jeesus Kristus.