Jeesus väkevämpi kuin pelko

(Marrakech, Marokko)

Marrakech on lämpimän auringonpaisteen, punaisten muurien ja vilkkaiden katujen kaupunki. Kaupungin vanhassa osassa kapeat kujat mutkittelevat kuin sokkelo. Aasit vetävät appelsiini- ja minttukärryjä. Ihmiset myyvät kirkkaita lyhtyjä, nahkalaukkuja ja sokerilla kuorrutettuja makeita leivonnaisia. Yöllä ilma täyttyy rumpujen äänestä ja markkinakojuilta leijuvan grillatun ruoan tuoksusta.

Kymmenvuotias Youssef rakasti isänsä kanssa torilla käymistä. Hän rakasti käärmeenlumoojien katselemista ja vanhempien poikien tarinoiden kuuntelemista, jotka käyttäytyivät rohkeasti ja urheasti.

Mutta joskus Youssef ei tuntenut oloaan sisimmässään rohkeaksi.

Joinakin öinä hän näki levottomia unia. Joskus hän tunsi raskaan huolen rinnassaan, vaikka mitään pahaa ei ollut tapahtunut. Hän ei tiennyt, miten selittää sitä, joten hän piti sen omana tietonaan.

Eräänä iltapäivänä Youssefin täti tuli käymään. Hän toi mukanaan Youssefin serkun Samiran, joka oli suunnilleen Youssefin ikäinen. Samira oli iloinen ja rauhallinen, sellainen ihminen, joka hymyili helposti.

Kun aikuiset juttelivat, Youssef ja Samira leikkivät katolla, josta he näkivät kaupungin levittäytyvän kauas.

Samira huomasi Youssefin olevan tavallista hiljaisempi.

“"Oletko kunnossa?" hän kysyi lempeästi.

Youssef kohautti olkapäitään. “Joskus tunnen itseni… ahdistuneeksi. Aivan kuin en pystyisi rentoutumaan.”

Samira nyökkäsi aivan kuin olisi ymmärtänyt. Sitten hän sanoi jotakin yllättävää.

“"Kun minusta tuntuu siltä, puhun Jeesukselle."”

Youssef räpäytti silmiään. “Jeesus?”

Samira katseli ympärilleen varmistaakseen, ettei lähellä ollut ketään, ja kuiskasi sitten: “Kyllä. Äitini seuraa Jeesusta. Luemme yhdessä raamatunkertomuksia. Jeesus on vahva. Hän auttaa meitä.”

Youssef ei tiennyt mitä sanoa. Hän oli kuullut Jeesuksen nimen aiemmin, mutta ei tällä tavalla – ei auttajana.

Sinä iltana, kun rukouskutsu kaikui kattojen yli, Samiran äiti tuli yläkertaan pienen kankaaseen käärityn kirjan kanssa. Hän hymyili ystävällisesti Youssefille.

“"Haluatko kuulla tarinan?" hän kysyi.

Youssef nyökkäsi uteliaana.

Hän avasi kirjan varovasti ja luki, kuinka Jeesus tyynnytti myrskyn. Opetuslapset olivat veneessä, ja aallot pauhasivat heidän ympärillään. He luulivat hukkuvansa. Mutta Jeesus puhui, ja myrsky tyyntyi.

Youssef kuunteli tarkkaan. Hän kuvitteli tuulen ja aallot… ja sitten hiljaisuuden.

Samiran äiti katsoi häntä. “Jeesus ei pelkää. Hänellä on valta.”

Sinä iltana Youssef makasi sängyssä miettien tarinaa. Kun hänen tavanomainen huolensa alkoi nousta, hän kokeili jotain uutta.

Hän kuiskasi: “Jeesus… jos olet todellinen… auta minua.”

Mitään dramaattista ei tapahtunut. Ei kirkkaita valoja. Ei kovia ääniä.

Mutta tyyni rauha laskeutui hänen ylleen, kuin lämmin peitto.

Seuraavien päivien aikana Youssef ei voinut lakata ajattelemasta Jeesusta. Kun Samiran perhe tuli taas käymään, Youssef pyysi toista tarinaa. Sitten vielä toisen.

Hän sai tietää, että Jeesus paransi sairaita. Hän antoi synnit anteeksi. Hän otti lapset tervetulleiksi. Hän puhui ystävällisesti ja voimallisesti.

Eräänä iltapäivänä Youssef myönsi Samiralle jotakin.

“"Haluan tuntea Jeesuksen niin kuin sinä."”

Samira virnisti. “Kyllä sinä voit.”

He istuivat yhdessä katolla. Samira auttoi Youssefia rukoilemaan. Se ei ollut hienoa. Se oli yksinkertaista.

“"Jeesus... haluan kuulua Sinulle. Auta minua, ole hyvä. Anna minulle anteeksi. Johdata minua."”

Youssef tunsi kyynelten nousevan silmiinsä, eikä hän edes tiennyt miksi. Hän vain tunsi olonsa… kevyemmäksi. Kuin raskas reppu olisi otettu pois hänen harteiltaan.

Siitä lähtien, kun ahdistavat tunteet palasivat, Youssef rukoili uudelleen. Ja hän jatkoi Raamatun kertomusten lukemista Samiran perheen kanssa aina kun mahdollista.

Joskus Youssef piirsi kuvia tarinoista – veneestä aalloilla, Jeesuksesta kädet kohotettuina, tyyntyvästä merestä. Hän piti piirustukset piilossa koulurepussaan ja katsoi niitä, kun tarvitsi rohkeutta.

Youssef alkoi ymmärtää jotakin tärkeää:

Jeesus on vahvempi kuin mikään, mikä vaivaa sydäntämme.

Ja kun huudamme Häntä avuksi, Hän vastaa.