Jeesus tuo rauhan

(Peshawar, Pakistan)

Muinaisessa Peshawarin kaupungissa korkeat vuoret kohoavat etäisyydessä ja vilkas tori täyttää kadut väreillä ja äänillä. Ihmiset myyvät kirkkaanvärisiä kankaita, mausteita ja makeaa teetä. Rukouskutsu kaikuu kattojen yli viisi kertaa päivässä.

Kymmenvuotias Ayaan rakasti krikettiä yli kaiken. Joka iltapäivä hän pelasi pölyisellä kujalla kotinsa ulkopuolella serkkujensa ja naapureidensa kanssa.

Ayaania oli aina opetettu kunnioittamaan vanhempia ihmisiä ja suojelemaan perhettään. Mutta hän oli kuullut myös jotain muuta – että kristityt olivat erilaisia eikä heihin voinut luottaa.

Eräänä päivänä kadun päässä olevaan taloon muutti uusi perhe. He olivat Jeesuksen seuraajia.

Aluksi kaikki pitivät etäisyyttä.

Eräänä iltapäivänä krikettiä pelatessaan Ayaan liukastui palloa jahdatessaan. Hän kaatui pahasti ja raapaisi polveaan pahasti. Haava oli syvä, ja hän alkoi itkeä.

Ennen kuin hänen serkkunsa ehtivät auttaa häntä, joku toinen juoksi häntä kohti.

Se oli Rahim-setä – kristitty naapuri.

Hän polvistui Ayaanin viereen, pesi haavan huolellisesti puhtaalla vedellä ja kääri sen varovasti kankaaseen. “Sinä paranet”, hän sanoi ystävällisesti.

Ayaan yllättyi. Hän oli odottanut etäisyyttä. Sen sijaan hän saikin ystävällisyyttä.

Seuraavien viikkojen aikana Rahim-setä tervehti Ayaanin isää kohteliaasti joka aamu. Hänen vaimonsa jakoi kotitekoista leipää naapureiden kanssa. Heidän lapsensa leikkivät kunnioittavasti muiden kanssa.

Eräänä iltana sähkökatkon aikana Ayaanin isä otti vastaan kutsun istua ulkona teellä Rahimin sedän perheen kanssa. He puhuivat työstä, perheestä ja lastenkasvatuksen haasteista.

Lopulta Ayaanin isä esitti kysymyksen.

“"Miksi olet aina noin rauhallinen?"”

Rahim-setä hymyili lempeästi. “Koska Jeesus opettaa meitä rakastamaan, silloinkin kun se on vaikeaa.”

Ayana kuunteli tarkkaavaisesti.

Kuukausia kului. Keskustelut jatkuivat. Ei ollut väittelyä – vain rehellisiä kysymyksiä.

Ayaanin isä alkoi lukea tarinoita Jeesuksesta. Hän huomasi, että Jeesus antoi anteeksi vihollisilleen ja rukoili niiden puolesta, jotka olivat satuttaneet häntä.

Eräänä iltana Ayaanin isä sanoi hiljaa perheelleen: “Jos Jeesus tuo tällaista rauhaa, haluan hänen johtavan kotiamme.”

Muutos ei ollut kova. Se oli tasainen.

Riidat lyhenivät. Anteeksianto nopeutui. Heidän kotinsa tuntui valoisammalta.

Nykyään, kun Ayaan pelaa krikettiä, hän joskus kutsuu kristityt lapset ensin.

Hän on oppinut jotakin tärkeää:

Rauha ei ole heikkoutta.

Rauha on voimaa, joka tulee Jeesukselta.

Ja hän rukoilee, että koko hänen kaupunkinsakin saisi kokea tuon rauhan.