Rohkeus jakaa Jeesusta

(Dubai, Yhdistyneet arabiemiirikunnat)

Dubai on korkeiden pilvenpiirtäjien, loistavien valojen ja vilkkaiden teiden kaupunki. Siellä asuu ihmisiä monista eri maista. Ostoskeskuksissa ja metrossa voi kuulla monia eri kieliä. Jotkut perheet ovat asuneet siellä sukupolvien ajan, ja monet toiset ovat muuttaneet sinne työn perässä.

Kymmenvuotias Layla asui korkeassa kerrostalossa. Hänen isänsä teki pitkiä päiviä ja äiti huolehti Laylasta ja tämän pikkuveljestä. Layla kävi koulua monista kulttuureista tulevien lasten kanssa. Hänen luokkansa oli kuin minimaailma.

Laylan perhe oli kotoisin toisesta maasta. He rakastivat Jeesusta ja seurasivat Häntä rohkeasti.

Mutta Dubaissa Laylan vanhemmat opettivat häntäkin olemaan viisas.

“Rakasta kaikkia”, hänen äitinsä sanoi, “ja ole varovainen. Rukoile Jumalan ajoitusta.”

Yksi Laylan lempihenkilöistä oli täti Imen. Täti Imen oli ulkomailla asuva työntekijä, joka auttoi monia perheitä. Hän oli lämmin, iloinen ja aina valmis palvelemaan.

Eräänä iltapäivänä Laylan äiti kutsui täti Imenin teelle. Veden kiehuessa Layla kuunteli ovelta aikuisten keskustelua.

Täti Imen kertoi työpaikallaan olleesta naisesta, joka oli esittänyt kysymyksiä.

“Hän tarkkailee elämääni”, täti Imen sanoi. “Hän näkee, kuinka Jeesus muuttaa minua. Hän kysyy, miksi annan anteeksi, miksi en juoruile, miksi säilytän toivon.”
Layla nojautui lähemmäs.

“"Mitä sinä sanot?" kysyi Lailan äiti.

Imen-täti hymyili. “Kerron hänelle Jeesuksesta – lempeästi. Sanon hänelle, että Hän antoi minulle anteeksi. Sanon hänelle, että Hän antaa minulle rauhan. Sanon hänelle, että kuulun Hänelle.”

Laylan sydän hakkasi nopeammin. Se kuulosti rohkealta.

Sinä iltana Layla kysyi äidiltään: “Onko Jeesuksesta puhuminen pelottavaa?”

Hänen äitinsä mietti hetken. “Joskus. Mutta rakkaus on väkevämpää kuin huoli. Ja Jeesus auttaa meitä.”

Seuraavana päivänä koulussa Layla huomasi tytön nimeltä Noor istumassa yksin leikkikentällä. Noor oli myös muuttanut toisesta maasta, eikä hän tuntenut vielä ketään. Jotkut lapset välttelivät häntä, koska hän oli "uusi".“

Layla muisti täti Imenin sanat: Ihmiset tarkkailevat elämääsi.

Niinpä Layla käveli Noorin luo ja kysyi: "Haluatko leikkiä?"“

Noor näytti yllättyneeltä. Sitten hän nyökkäsi.

He leikkivät yksinkertaista peliä, ja Noor hymyili ensimmäistä kertaa.

Myöhemmin Noor kysyi: “Miksi tulit luokseni?”

Layla epäröi ja vastasi sitten rehellisesti: “Koska Jeesus rakastaa ihmisiä, jotka tuntevat itsensä yksinäisiksi.”

Noor räpäytti silmiään. “Jeesus?”

Layla nyökkäsi. “Hän on Vapahtajani. Hän auttaa minua olemaan kiltti.”

Noor ei väittänyt vastaan. Hän vain kuunteli.

Sinä iltana Layla kertoi Imen-tädille, mitä oli tapahtunut. Imen-täti virnisti ja sanoi: “Siinä kaikki! Rohkeus ei aina tarkoita suuria puheita. Joskus rohkeus on yksi ystävällinen valinta.”

Seuraavien viikkojen aikana Layla rukoili Noorin puolesta. Hän kutsui hänet lounaalle yhdessä. Hän otti hänet mukaan peleihin. Hän jakoi pieniä asioita – ei painostanut, vaan vain rakkautta.

Ja Noor alkoi kysellä lisää.

“Voisitko kertoa minulle tarinan Jeesuksesta?” Noor kysyi eräänä päivänä.

Layla hymyili. “Kyllä.”

Hän kertoi Noorille, kuinka Jeesus otti lapset vastaan. Hän kertoi hänelle paimenesta, joka etsii kadonnutta lammasta. Hän kertoi hänelle anteeksiannosta.

Layla ei tuntenut itseään aikuiseksi saarnaajaksi. Hänestä vain tuli tyttö, joka loisti valoa.

Ja hän ymmärsi jotakin tärkeää:

Jumala voi käyttää lapsia Jeesuksen kertomiseen – rohkeasti ja ystävällisesti.